Koti »  Agape »  Johtoajatus ja arvot

Johtoajatus ja arvot

”Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
(Joh 15:12)

Rakkaus Jumalaan

Teemme työtä rukoillen ja pysymme lähellä Jeesusta. Hänen rakkautensa on työmme motiivina ja sen kautta saamme voimaa rakastaa lapsia ja toisiamme.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. (1 Joh 4:19)

Rakkaus lapsiin

Pyrimme tietoisesti osoittamaan lapsia kohtaan rakkautta, rohkaisemme ja autamme heitä. Lapsia opetetaan arvostamaan itseään ja toisia mittaamattoman arvokkaina.

Rakkaus huoltajiin

Olemme huoltajien puolella yhteisissä kasvatushaasteissamme. Tuemme ja autamme kaikessa, missä voimme. Rukoilemme huoltajien ja perheiden puolesta ja teemme aktiivisesti yhteistyötä pitäen yhteyden aina avoimena.

Rakkaus toisiimmeLapset 1

Tavoitteenamme on, että työssä saa pitää hauskaa.  Halailemme, rohkaisemme toisiamme, rukoilemme toinen toisemme puolesta ja puhumme toisistamme hyvää.  Taukohuoneemme on avoin kaikille ja toivomme ettei kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi siellä.

Rakkaus työtä kohtaan

Panostamme laadukkaaseen perusopetukseen Sen lisäksi kannustamme henkilökuntaa lepäämään ja pitämään huolta perheestään ja itsestään.  Jos jollakin on liikaa työtä, rukoilemme apujoukkoja, jotta koulussa, päiväkodissa ja iltiksessä olisi koko ajan tarpeeksi aikuisia ja jokaiselle olisi aikaa riittävään lepoon ja palautumiseen.

Jos rakkaus toimii näillä kaikilla alueilla, silloin koulussa, päiväkodissa ja iltiksessä on hyvä olla.

facebook_tykkaa

Comments are closed.

© Agape-keskus ry. 2017