Koti »  Koulu »  Vanhemman mielipide

Vanhemman mielipide

Meillä on jonkun vuoden ollut etuoikeus muutamalla lapsella käydä koulua Suur-Helsingin Kristillisessä koulussa Pasilassa.

Koulun ilmapiiri on ainutlaatuinen ja vastaavaa en ole tavannut missään muualla. Kun avaat oven kouluun (koulu toimii entisen päiväkodin tiloissa rauhallisella asuinalueella Länsi-Pasilassa), koulun levollinen, siunaava ilmapiiri rauhoittaa liikenteessä levottomaksi käyneen mielesi.

Koulupäivä alkaa aina koko koulun yhteisellä rukous- ja ylistyshetkellä. Tänä aamuna ekaluokan opettaja piirsi taululle suuren sydämen ja kertoi, että Jumalan sydämeen me mahdumme kaikki ja Jumala tietää meidät nimeltä, vaikka emme olisi itseämme Jumalalle esitelleetkään.

Kun meidän koululaiselta kysyttiin, miten kuvailisit juuri tätä koulua, hän sanoi: ”Se koulu on niinkuin tulisi kotiin”.

Minulle äitinä merkitsee hyvin paljon se, että lapseni opettaja pystyy rakastamaan lapsia ja muitakin kuin omiaan. Tästä rakkauden ilmapiirin ympäröimästä koulusta olisi niin paljon kerrottavaa, että on vaikea valita, mistä kirjoittaa.  Niistä lapsistani, jotka ovat tätä koulua käyneet, minun ei ole koskaan tarvinnut kantaa huolta, onko heillä varmasti hyvä olla koulussa. Siinä koulussa on hyvä olla myös vanhempien.”

Sirkku

children-1879906_960_720

Comments are closed.

© Agape-keskus ry. 2021